Tänään oleilen sairaslomalla flunssan kourissa. Huomenna sitten taas "sorvin ääreen". Siksi epätavallinen päivitys ajankohta. Ajattelin nyt aloittaa puutarhapuolen päivitysten ylläpitoa.

Tämä penkki on tehty viime kesänä puretun vanhan pajan hirsistä. Alla on vielä kivetys, jonka kanssa saatiin penkki melko suoraan. Vuorasin hiret kasvihuonemuovilla sisäpuolelta. Keskellä penkkiä kukkii nyt vuohenjuuri (pelastettu tontilla sijaitsevan vanhan talon edestä), molemmilla puolilla vuohenjuurta on matalaa särjettyä sydäntä, särjettyjen sydänten välissä palava rakkaus, vasemmassa päädyssä vanha lila perenna, jonka nimeä en tiedä ja ihan oikeassa kulmassa on leimukukkasia. Niin ja vasemmassa ylänurkassa on vielä hieman maksaruohoa, mitä löytyi tänä keväänä pihalta. Hyvältä näyttää, että kaikki ovat saaneet hyvän alun kesään ja kasvuun.

Eilen laitoin tomaatin ja kurkun taimet kasvihuoneeseen. Niistä kuva myöhemmin. Alla on puolestaan pelargonian, japanin kukkasten, ampelipetunian ja muutama paprikan taimen tämän hetkinen tila. Vein niitä eilen karaistumaan päiväksi ulos.