Huh huh! Eilen sain vihdoin kaikki sunnuntaina hakemamme omenat säilöttyä. Niitä oli suurin piirtein 20g yhteensä. Kuten jo aiemmin olen kertonut, meillä ei ole vielä omaa omenasatoa, vaan olemme "lahjoitusten" varassa . Onneksi ihmisillä tuntuu olevan omenapuite liikaa pihoissaan tai sitten liikaa satoa. Nämä omenat tuli isännän työkaverin kautta. Lajikkeita taitaa yhteensä olla kuutta eri sorttia eikä kukaan enää tiennyt mitä ne ovat. Sekoitin niitä iloisesti keskenään, niin hillotkin onnistuivat .

 

Ensinnä tein vauvaa ajatellen "pilttiä" pakastimeen. En uskaltanut purkittaa tätä, koska niissä ei ole kuin hieman lisättyä hedelmäsokeria (kaksi kiloa omenasosetta ja noin desi sitä kohden hedelmäsokeria). Nämä omenat kuorin, paloittelin, pehmensin keittämällä ja soseutin tarkkaan. Lopputulos oli ihan "pilttiä" niin kuin pitikin . Nelisen kiloa omenasosetta tungin pakastimeen, joka on tällä hetkellä melkoisen täysi... 

 

... mutta onneksi kellarissa on tilaa! 

Omenahilloa (hillosokerilla tehtynä) meillä on nyt takuulla koko vuoden tarpeisiin. Toisaalta en tänä vuonna tehnyt yhtään mansikkahilloa (vain mehua), kun sitä ei meillä tunnu kuluvan. Oli jännää huomata eroja noissa omenalajikkeissa. Yksi laji on sellainen, että siitä tehdystä hillosta tulee punaista! Kun taas toisesta satsista tuli vaaleaa oranssia. 

Kuivuriin sain mahtumaan noin puolitoista kiloa omenia kuutioina. Osa kuutioista ehti kuivua jo eilen iltaan mennessä. Oi, kuinka makeita ne olivat! Ihan karkkia . Kannattaa säilöä omppua niinkin!

Sitten jäi vielä puolitoista kiloa omppuja. Niistä tuli kaksi litran satsia omenalohkoja. Toisen satsin jalostin heti omppupiirakaksi (lopputulos & ohje tulee huomenna) ja toiseen lisäsin ihan hiukan sokeria ja ängin sinne täpötäyteen pakastimeen.

Jos vain olen yhtenä kappaleena, niin haemme ensi viikonloppuna vielä samanmoisen satsin omppuja. Niistä puristetaan mehua. Ja ehkä laitan vielä pari satsia lohkoina pakastimeen ja kuivumaan  .

 

On se jännä miten "nälkä kasvaa syödessä". Tarkoitan, että ensin olin tyytyväinen, että saadaan omenahilloa. Sitten päätin olla tyytyväinen, kun saataisiin vielä omenamehua. Ja sitten päätin, että olisin tyytyväinen, kun saataisiin vielä puolukoita. Ja sitten vielä suppilovahveroita... Ja sitten...  Onneksi tuo maha-asukki taitaa päättää, mitä tässä vielä ehdin säilöä ja mitä en! 

 

Tänään ansaittu "vapaapäivä" kyläilyn merkeissä. Onneksi on hilloa tuliaisiksi  

PS. Taas paistaa aurinko... Eikä yöllä mitään satanut, vaikka niin luvattiin... Taidan lopettaa säätietojen seuraamisen!