Eilen ja edellispäivänä aurinko helli Satolan seutua. Ruohokin tuli taas leikattua siihen asti kunnes kone hajosi... sad Ja isännän mukaan aika lopullislaatuisesti. No, onneksi "uusi" kone on jo tiedossa! yes
Tuli napattua kamerakin mukaan ulos ja otettua kuvia puutarhasta. Ensin perennapenkkien tilanne.

Rengasryhmässä voidaan hyvin ja kaikki Puutarha-kutsuilta tilatut taimet ovat lähteneet hyvään kasvuun paitsi punatähkät. Niistä ei vielä näkynyt mitään ja kuten kerroin oli osa sipuleista homeessa. Saa nähdä tuleeko jotain syksyksi näkyviin! Nyt väritkin ovat jokseenkin hallitut tässä penkissä, sinistä-punaista ja liilaa. Erittäin iloinen olen hyvin talvehtineesta pionista, nuppujakin jo näkyy! smiley



Hirsipenkkiryhmä on täyteläinen. Vuohenjuuret ovat loppusuoralla ja pikkusydämet parhaimmillaan. Tämä kuva on kuistilta otettuna.



Ja tässä metsästä päin.



Tiehaaran uusi penkki voi myös hyvin. Tämä siis kokee syksyllä laajennuksen ja reunuksen uudelleen teon.



Ylläolevasta penkistä muutama tarkennus. Esikko alkamassa kukintaa.



Tuulikellukan ensimmäiset kukat.


Kurjenmiekat nupullaan.



Kasvihuoneessa voidaan hyvin. Aivan mahtavaa, kun on oikein hengittävä ja voiva kasvihuone! Innolla odotan ensimmäisiä kasviksia ja millainen sato saadaan. Kurkun taimet ovat tosi tyrneviä ja tomaatitkin vahvistuneet huomattavasti. Tomaattien alle on kylvetty matalaa basilikaa estämään tuholaisia. Kurkkujen juurella on kaikki ampelitomaatit odottamassa ulospääsyä, samoin paprikat. Käytävällä on vielä hankimassa voimia purjoa ja kukkakaalit. Maissien taimet ovat myös lähteneet hyvään kasvuun. Pääsevät juhannusviikolla ulos.



Hyvää viikonloppua!