Tässä kuva eilisestä saaliistani. Komeasti vierähti näiden keräämisessä ja käsittelyssä kuutisen tuntia. Ensin aamulla metsään hakemaan mustikoita, tuloksena kaksi litraa. Täällä meillä päin ei kyllä ole mustikoita niin kuin parina edellisenä vuonna. Sanottiinpa valtakunnan uutisissa mitä tahansa hyvästä mustikkavuodesta, kaikki on paikallista! Vattuja tulee myös nihkeästi. Tähän asti tämän vuoden saldo on seitsemän desiä ja viime vuonna tuli yli kymmenen litraa! No sain kuitenkin vieraille marjapiirakkaan kolmisen desiä. Herneitä tuli muovikassillinen (toinen samanlainen satsi jo aiemmin viikolla). Herneet plokkasin, ryöppäsin ja pakastin. Pitkät kurkut meni lampaille. Olivat nahkeita ylikypsiä löytöjä kasvihuoneen sopukoista. Avomaankurkur pääsi viileään odottamaan lisää kurkkuja säilöttäväksi. Lehtisalaattia oli taas kasvanut. Ja tuossa pesuvadissa on basilikaa kasvihuoneesta. Otin kaikki loput basilikat ylös, koska ajattelin niiden olevan syy tomaattien huonoon vointiin. Ajattelin, että ehkä juurilla ei ole tarpeeksi tilaa/happea. Katsotaan vaikuttaako! Basilikoista osan laitin yrttikuivuriin ja osan niputin ulos kuivumaan.