.. tuli tehtyä taannoin, kun isännän suvun pitämiltä kinkereiltä jäi kahvikermaa yli. Mietin siinä sitten tovin, että mitä siitä jalostaisi. En raaskinut sitä Nakillekaan (meidän kissalle) alkaa juottaa wink. Varsinkaan, kun se ei ole tottunut juomaan moista. Joten äidiltäni "perimistä" resepteistä kavoin esille Hanna-tätien ohjeen. Helppoja ja ns. hyödyllisiä pikkuleipiä. Tosin näistä ei tullut lähellekään niin hyvän makuisia kuin äitini tekemät ovat olleet! Liekö syynä se, että kerma ei ollut vielä vanhentunutta smiley. Näihin siis kannattaa käyttää hapantunutta kermaa (ei tietenkään homeista) tai sitten kermaviiliä. Ja pikkuleipien maku vain paranee ajan myötä. Tämä laatikko lähti isännän työpaikalle kahvitaukoja varten.



150 g rasvaa
3 dl sokeria
1,5 dl hapantunutta kermaa / kermaviiliä
3 dl perunajauhoja
5 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa

Rasva ja sokeri vaahdotetaan ja joukkoon lisätään kerma sekä jauhoseos. Taikinasta leivotaan tanko ja se jaetaan yhtä suuriin osiin. Osat pyöritetään palloiksi. Paistetaan 200 asteessa noin 10 minuuttia. Tästä taikina määrästä tulee noin 60 pikkuleipää.

Hyvää viikonloppua!!