.. tuntuu aina vain jäävän, vaikka kuinka tarkkaan mitottaisi ja laskisi menekit
Ensin vuorossa vahakangas, josta kesällä tein pojalle hoitoalustan. Samasta kankaasta tein jotain muutakin, jonka esittelen myöhemmin, mutta silti jäi kangasta jäljelle. Paloista sain juuri sopivasti kaksi ruokalappua. Nämä tulivat tarpeeseen!

Lisäksi olen saanut leikattua ostamani vaippakankaat (odottavat kiltisti ompelua...) ja tietenkin niistä jäi myös pienet palat jäljelle. Ne eivät riittäneet vaippaan, mutta ruokalappuun kyllä. On sitten sävy-sävy vaippa ja ruokalappu

Että tällaista hyödynnystä tällä kertaa.
Eilen meillä meinasi iskeä takatalvi tai iskikin: satoi lunta. Nyt onneksi eilen satanut lumi on jo melkein kokonaan sulannut!

Kommentit