Eilen kävin naapurikaupungissa asioilla ja poikkesin siellä muutamaan kauppaan, kun tätä aikaa on  . Ja molemmissa kaupoissa oli lankoja alennuksessa. Jostain ihmeen syystä sain hillittyä ostokseni ainoastaan kahteen kerään Red Heartin Eco Cottonia (2e/kerä). Alennuksessa oli myös Novitan puuvillalankoja, mutta ne jätin kauppaan. Ostomistani langoista tein heti tämän pötkylän .

Kännykän suojapussihan se on. Tajusin tarvitsevani suojapussia, kun viimeksi aikoessani ladata puhelimen oli pienen pieni kivi änkeytynyt siihen reikään, mihin laturin pää kuuluisi... . Ja talvella tämä lämmittää puhelinta ja säästää näin ollen akkua. Tarraläpän ansiosta tuntuu myös helpolta käyttää. Puhelimen saa äkkiä sujautettua pussiin tai pussista pois. 

Tänään taitaakin valmistua jotain ainakin puikoilta. Ehkä jotain askarteluakin.

Maha-asukki potkii edelleen tyytyväisenä mahassa. Pikku hiljaa alkaa olla sellainen olo, että syntyisi jo. Kaikki olisi valmiina odottamassa. Mutta eipä se toiveista taida parantua . Mutta onneksi minulla ei ole fyysisesti mitenkään tukala/huono/paha olo, aamulenkikin sujui kuten ennenkin. Henkinen kantti tässä ennemmin menee, kun on tällainen luonne, että yrittää tehdä asiat ripeästi ja yleensä etukäteen. Maha-asukki selvästi opettaa äidilleen kärsivällisyyttä